Skip to main content
dreamstime_m_85293989

Kun fantasiamaailma tuli kylään

World Science Fiction Convention (Worldcon 75) järjestettiin elokuussa Helsingissä. Tähän 75:n tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tapahtumaan saapui monta tuhatta osallistujaa ympäri maailman. Osalle tapahtuma on erityisesti lempikirjailijoiden tapaamista, kahvihetkiä, nimikirjoituksia ja tähtikimalluksessa leijumista. Ja kyllä. Hyvältähän se tuntuu olla vaikkapa George R.R. MartininIlkka AuerinJohanna Sinisalon tai Robin Hobbin kanssa samassa tilassa. Osalle tapahtuma on tiukkaa akateemista keskustelua ja tieteentekijätovereiden kanssa debatoimista. Toisille Worldcon on kohtaamispaikka samoista asioista kiinnostuneille ihmisille, tilaisuus löytää pelikavereita tai tuoda omat käsityötaidot näkyväksi tai mahdollisuus kehittää itseään kirjailijana. Kuulostaa vähän paljolta ja kaikenlaiselta ja sellaista se juuri olikin.

Itse keskityin tapahtumassa luentoihin ja paneelikeskusteluihin. Ensimmäistä kertaa Worldconiin osallistuvana, haasteena oli selviytyä valintaprosessista ja oman ohjelman rakentamisesta. Kuinka kirjoittaa hyvä taistelukohtaus? Alkuräjähdyksen tuolla puolen? Kissat populaarikulttuurissa? Pohjoismainen kauhukirjallisuus? Harry Potter vuonna 2017? Hirviöt ja hirveydet? Mustat aukot? Mitä voimme oppia historiasta fantasiamaailmaa luodessamme? Tulevaisuuden tutkimuksen tulevaisuus? Pohjoismainen mytologia? Auttakaa! 

Vähän kaikesta innostuva ihminen tarvitsee suunnan ja teeman. Miten kätevää, että seksologina voin suorittaa valintaprosessin seksologian linssin läpi. Puuh! Kyllä tämä tästä. Ensimmäisen karsinnan jälkeen mielenkiintoisia luentoja oli neljälle päivälle 87 kappaletta. Hienoista lisäkarsintaa tarvittiin, kun realisti itsessä ymmärrytti, että neljässä paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Olen ihminen, olen rajallinen – toisin kuin moni fantasiaolennoista –  siis vain yksi luento yhdellä kertaa. Check!

Eläimellistä menoa historian havinassa

Lohikäärmeet ovat jostain syystä valtavan kiehtovia. Itsenäisiä, itsepäisiä, tuhovoimaisia ja ylväitä. Myös valtavan seksuaalisia kaikessa tuossa. Game of Thronesin myötä lohikäärmeet ovat juuri nyt miljoonien ruuduilla ja teknologian ansiosta niin Smaug kuin Drogo veljineen on pystytty luomaan hyvinkin aidon oloisina valkokankaalle. Mytologia on vanhaa ja lohikäärmeen kaltaisia hirviöitä on ihmiskunnan historiassa kuvattu kai aina. Kauhu ja pelko viehättää tarinoissa? Samoin viehättää vastavoima; lohikäärme tarvitsee sankarin, joka sen peittoaa. Keskiaikaisissa kuvauksissa sankari oli tyypillisesti pyhimys. Näin opin Edward Jamesin Medieval Dragons -luennolla. Eläkkeelle jäänyt keskiaikatutkija, joka ammattitaitonsa ja kokemuksensa pohjalta tiivisti tuntiin sen mitä keski-aikaiset lähdemateriaalit opettavat meille lohikäärmeistä. Ja pyhimyksistä.

Luento keski-aikaisista lohikäärmeistä ei ehkä tiukan tarkastelun kriteereitä täytä seksologille olennaisesta sisällöstä, mutta kiehtova se oli siitä huolimatta. Lohikäärmeiden ympärille mahtui lukuisia paneelikeskusteluita siitä miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat edustettuina tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa. Tiivistettynä: huonosti. Keskustelua siitä, minkälaiset hahmot ovat varatut homoille, transihmisille, monisuhteisille, biseksuaaleille, lesboille, pervoille ja muille hetero- ja mononormeihin mahtumattomille. Vai mitä sanotte, voimmeko luontevasti nähdä lohikäärmeen kaatajana biseksuaalin polyamorisen tummaihoisen naisen?

Kulttuurituotteet tarjoavat ihmisille muun muassa samaistumisen kohteita. Seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä hahmottaessamme ovat kirjat, elokuvat ja pelit yksi keino etsiä roolimalleja. Ei siis ole yhdentekevää, millaisia rooleja on tarjolla. Kuulunko minä joukkoon? Minkälaisia mahdollisuuksia yhteiskunta minulle tarjoaa? Yksi johtopäätös eri keskusteluista oli se, että usein vähemmistöön kuuluvien hahmojen keskeinen ristiriita on juuri oma seksuaalisuus. Hyvällä hahmolla täytyy olla ristiriita, mutta olisiko mahdollista, että sillä ei juuri olisikaan mitään tekemistä hahmon homouden kanssa. Voisimmeko nähdä romanssikirjallisuutta, jossa kolmiodraaman lopputuloksena olisikin liitto kolmen kesken? Klassinen valitse minut tai hänet (tai kuolema valitsee) juonenkäänteen sijasta päähenkilöt huomaisivat, että eihän tässä mitään valintaa tarvitse tehdä.

Mistäs sitä hyvää luettavaa sitten löytyy? Voi aloittaa vaikka täältä, täältä tai täältä.

Artikkeli on luettavissa myös kaupunginosalehti Kuohussa syyskuussa 2017 (julkaisu 23.9.).

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *