Skip to main content
haluton_yksin_maailma_31-01-17_tekstilla

Hupsista, tuliko neuvottua sinkkua?

Elina Tanskanen muistelee Helsingin Sanomien kolumnissaan vuosituhannen vaihdetta. “Aikakautta, jolloin sinkkuudesta tuli jossain määrin sosiaalisesti hyväksyttävää”, hän kuvailee. Totta, nykyään on helpompi hyväksyä ja sallia sinkkuus ja se, että yksin eläminen on yhä useamman oma valinta. Tietoinen ja tahdottu tila. Yhä useampi parisuhteeton kokee, että suhdestatus “naimaton” antaa mahdollisuuden ottaa huomioon ajattelussaan, tekemisessään ja päätöksenteossaan ennen kaikkea ihminen, jonka kanssa viettää ja on suhteessa koko ikänsä: minut itseni.

Vietin itse pitkän ajan sinkkuna sekä ei kovinkaan normatiivisissa suhteissa, noin 15 vuotta sitten, juuri Tanskasen kirjoituksessaan mainitseman vuosituhannen vaihteen tienoolta alkaen.

Muistan hyvin ne kaikki hyvät neuvot, joilla suhdestatukseni olisi saanut käden käänteessä korjattua. Mm. älä ole niin nirso, tee vähemmän töitä, älä ole niin päällekäyvä, pukeutuisit vähemmän erikoisesti eikä niin paljastavasti, käyttäytyisit niin kuin normaali nainen, älä puhu seksistä, niin kuin mies. Älä nyt ainakaan paneskele ympäriinsä, niin kuin mies.

Kaikki ystäväni kyllä hyväksyivät ja sallivat “omillaan elämiseni”, omalla tavallaan. Ja koska minä uskon vahvasti siihen, että kaikilla on kaikessa tekemisessään aina jokin positiivinen tarkoitus, uskon, että ystävät, tuttavat, kadunmiehet ja pihamaan mummot kaikki oikeasti toivoivat minulle hyvää. Omalta kartaltaan, omasta maailmastaan katsottuna. Vaikka välillä tuntuikin siltä, että itsellisen naisihmisen tekemisiä ja identiteetin palasia saa häpeilemättä repostella ympäri kyliä, perheellistä tai parisuhteellista ei olisi samaan tapaan konklaavissa arvosteltu. Ja toisaalta: itse sallin ja hyväksyin kaiken sen minua koskevan puheen, joka kosketti ehkä myös ei-toivotulla tavalla, joka kerta, kun en siitä palautetta puhujalle antanut. Miten hyväksyin itse itseni ja tekemiseni?

Osa ajasta, jonka vietin sinkkuna, oli aikaa, jolloin kaipasin parisuhdetta. Osa ajasta, jonka viestin sinkkuna, oli aikaa, jolloin nautin parista tai paristakymmenestä suhteesta limittäin, lomittain ja päällekkäin. Oma ajatteluni varmasti näkyi ja tuntui, myös muille.

Tanskanen harmittelee, ettei mikään hänen lukemistaan lukuisista self help -oppaista ohjannut häntä suhtautumaan itseen myötätuntoisesti tai kyseenalaistanut normatiivista parisuhdetta. Kehitystä asiassa on 20 vuoden aikana onneksi tapahtunut. Puhetta ja tekoja ihmisyydestä ja sen moninaisuudesta tarvitaan kuitenkin vielä paljon lisää. Ihan ensimmäisenä askeleena suosittelen hyväksymisen ja sallimisen aktiivista harjoittelua itsen suhteen. Kaikki kehitys ja muutos kun lähtee itsestä, muttei itsestään.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *